This is a free Purot.net wiki
  • View:

Jonaksen mediamuistoja

Lapsuudessani katsoin pikkukakkosta, ja yksi erityinen sarja oli nimeltään Hirveä Henri jota katsoin joka aamu.

 

Toinen lapsuuden sarja, jota katsein oli Nalle Puh. Katselin sitäkin joka aamu Pikku kakkosessa. 

Lapsuuden satuja

Kun olin pieni minulle luettiin erilaisia satuja, ja pidin erityisesti erilaisista lohikäärmesaduista. Pidin saduissa erilaisista seikkailuista, joissa oli jännitystä ja toimintaa.

Lapsuuden musiikkini

Oma musiikkimakun oli pienenäkin aika laidasta laitaan, kuten tälläkin hetkellä mutta pidin esimerkiksi Eminemistä. Olen jatkanut hänen musiikin kuuntelemisen.

Lapsuuteni pelejä

Pelasin lapsena tietokoneella monia pelejä, mutta parhaiten mieleen on jäänyt Worms 3D ja Panfu. Pleikalla lempipelini oli Gta ja erilaiset rallipelit, joiden nimet en muista. 

Million opin käyttämään tietokonetta

Muistaakseni opin käyttämään tietokonetta kossain 6-7 vuotiaana. Katselin silloin aikoinaan youtubea, jossa kuuntelin enimmäkseen musiikkia ja katselin elokuvia. 

Mediankäyttöni nykyään

Katselen enimmäkseen Netflixiä, joten telkkaria en ole katsellut varmaan vuoteen. Lempisarjani on Kovat kaulassa. Tietokoneella olen nykyään varmaankin, jopa hieman liikaa. Lempipelini tietokoneella ovat Rocket League, Left 4 Dead ja Killing Foor. 

Musiikkimakuno on nykyäänkin aika lailla laidasta laitaan, niin minulla ei oikein ole lempimusiikkia. 

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.